torstai 15. tammikuuta 2009

Arkiruokaa: soijamakaronilaatikko


Torstaina tehtii ruokaa hiukan pakkaseen ja pariksi illaksi päivälliseksi. Miten muuten päivällistä voi syödä illalla? Kysyn vaan... Sapuskan tein taas ihan fiiliksen mukaan ja siitä tuli kyllä tosi hyvää sekä erittäin edullista. Tästä setistä tuli kahdeksan annosta joiden yhteishinta oli joku 8€.

5 dl täysjyvämakaronia
200 g salsaa, medium.
2 dl soijarouhetta
1 tlk papuja
5 dl maitoa
2 munaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
3 rkl korppujauhoja
(100 g juustoraastetta)
½ kasvisliemikuutio
pippuria
suolaa

Homma lähtee liikkeelle makaronien keittämisellä. Samalla voi toisessa kattilassa keittää 4,5dl vettä ja puolikkaan kasvisliemikuution. Kiehuvaan veteen lisätään soijarouhe ja annetaan kiehua 5 min. Sen jälkeen sammutetaan levy ja jätetään hautumaan koko kökkö. Tässä kaiken touhun keskellä on pilkottu sipulit ja pistetty ne pannulle paistumaan puristettujen valkosipulien kanssa. Kun sipulit on melkein kypsiä lisätään valmistunut soijarouhe mukaan. Paistellaan niitä 2 min ja lisätään pavut joista on suurimmat nesteet valutettu pois. Annetaan taas hautua 2 min ja lisätään salsa ja mausteet. Kun sörsseli on valmis kaadetaan ne kypsien makaronien joukkoon ja sekoitetaan koko setti kunnolla. Voitele vuoka ja kaada 1/3 osa setistä pohjalle ja lisää puolet juustoraasteesta, taas 1/3 osa ja loput juustoraasteesta sekä päälle viimeinen 1/3 osa. Tähän päälle kaadetaan munamaito (2 munaa ja 5dl maitoa vatkattuna) ja lopuksi vielä pinnalle korppujauhoja rapean pinnan saavuttamiseksi. Vuoka uuniin 180 asteeseen 45 minuutiksi ja eikun odottelemaan kypsymistä.

Juustoraasteellahan ei ole mitään muuta pointtia kuin hyvä maku joten sitä ei pakosti tarvitse lisätä. Soijarouheen tilalle voi ruskistaa 400g jauhelihaa jos se tuntuu paremmin maistuvan. Soijassa vaan on vähemmän rasvaa ja enemmän proteiinia. Eikä se tuhoa ilmastoakaan ihan niin paljon.

-Pauli-

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siis tuota soijarouhetta ei tarvitse erikseen ensin liottaa puolta tuntia vaan sen voi heti käyttää ts. keittää käyttöön?

P kirjoitti...

Juuri näin. Itse en koskaan ole liottanut. Pistän rouheet kiehuvaan veteen ja annan kiehua 5 min kansi kiinni. Sen jälkeen otan pois levyltä ja annan hautua n. 1o min kattilassa. Jos laitan ne esim. tomaattimurskan sekaan niin hoidan haudutuksen vasta pannulla tomaattimurskan seassa.

-Pauli-