maanantai 12. tammikuuta 2009

Friteeratut perunankuoret ja auradippi


Tämmöistä ohjetta tuli testattua glorian ruoka & viini -lehdestä. On vähän semmoinen darraruoka kun on näin rasvainen ja valkosipulinen. Maku oli ihan hyvä johtuen voimakkaan makuisista juustoista ja tekeminenkään ei ollut niin hankalaa kun aluksi saattaa vaikuttaa. Perunoiden ja dipin lisäksi wokattiin vihanneksia ja maustettiin ne sweet chili -kastikkeella.

4 rosamunda perunaa
6 dl uppopaistoöljyä
suolaa
pippuria
paprikamaustetta
1 pss mustaleimaraastetta

Pese perunat ja kypsennä ne joko mikrossa (10 min) tai uunissa (45 min). Jos laitat mikroon niin muista pistellä kuoreen hiukan reikiä. Eikä se uunissakaan haitaksi ole. Halkaise kypsät perunat ja kaavi perunat lähes tyhjiksi niin että kuorista jää semmoiset ehjät "kulhot" joissa on perunaa reunoilla joku 3mm. Kuumenna öljy pannussa kuumaksi ja uppopaista kuoret siinä niin että tulevat rapeiksi. Paistamiseen menee n. 5 min. Laita paistetut kuoret talouspaperin päälle valumaan jotta liika rasva valuu pois. Upporasvan sopivan lämpötilan saa tarkastettua helposti niin että painat hammastikun pannun pohjaan. Kun tikun juuresta tulee kuplia on rasva sopivan kuumaa.
Seuraavaksi laitat valmiit kuoret vuokaan ja lisäät pohjalle hiukan pippuria, suolaa ja paprikamaustetta. Lopuksi vielä reilusti juustoraastetta kuoriin ja sitten 200 asteiseen uuniin 7 minuutiksi. Ja näillä sitten darra helpottaa.

Kuorien kanssa tehdään vielä aurajuustodippi kyytipojaksi jolla saadaan tarvittava rasva ja suola krapulaiseen elimistöön. Dippi tulee kun sekoitetaan seuraavat aineet keskenään ja laitetaan maustumaan tunniksi jääkaappiin.

100g auramurua
4 dl ranskankermaa (voi laittaa myös puolet turkkilaista jugurttia)
2 valkosipulinkynttä puristettuna
mustapippuria

Perunankuorista kaavitusta perunasta saa tehtyä vaikka mitä hyvää. Ne voi käyttää kasvispihveihin, perunapiirakoihin tai vaikka samosapiirakoihin kuten vaimoni käytti. Pääasia ettei hyvää perunaa heitetä roskiin.

-Pauli-

Ei kommentteja: