tiistai 3. maaliskuuta 2009

Mozzarellalohi ja uunikasvikset


Kun tuli koko viime viikko syötyä ravintoloissa pihvejä tai roskatuokaa, niin maanantaina tekikin mieli jo jotain kevyempää ruokaa. Tehtiin sitten Iltalehden ohjetta hiukan muunnellen mozzarellalohta, uunikasviksia, villiriisiä ja jugurttidippiä.

Lohi:
600g lohifilettä
150g mozzarellaa
pippuria
suolaa
1 rkl vaaleata balsamietikkaa
2 rkl oliiviöljyä

Leikkaa loheen 2-3 cm välin viiltoja nahkaan saakka. Sivele lohi oliiviöljy-balsamietikka kastikkeella ja hiero vielä pinnalle pippuria ja suolaa. Anna maustua hetken aikaa ja laita lopuksi loheen leikatuihin viiltoihin mozzarellaviipaleita.

Uunikasvikset:
Suippopaprika
pieni kesäkurpitsa
punasipuli
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
2 tl sokeria
suolaa pippuria
2 rkl oliiviöljyä

Pilko kasvikset lohen reunoille omiin ryhmiin lajitellen. Kaada kasvisten päälle lopuista aineksista sekoitettu kastike. Kasvikset ja lohi kypsyy samassa ajassa. Eli 200 astetta ja 20 min.

Jugurttidippi:
2 dl turkkilaista jugurttia
1 rkl sitruunamehua
kourallinen sitruunamelissan lehtiä silputtuna
1 tl sokeria
2 tl dijon-sinappia
suolaa
pippuria
hiukan chiliä
(valkosipulia)

Jugurttidippi saa maustua jääkaapissa ainakin 30 min joten kannattaa aloittaa ruuan tekeminen siitä. Me käytimme dippiä riisin kastikkeena, mutta se sopii hyvin lisukkeeksi lohenkin kanssa.

-Pauli-

Ei kommentteja: