sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Meksikohenkinen lohi ja avokado-papu-maissisalaatti

Uusimmassa Maku-lehdessä (5/09) oli meksikon kalan ja avokado-maissisalaatin ohje. Meksikolaisen ruuan ystäviä kun olemme niin pitihän sitä kokeilla. Kala ei ollut kovinkaan onnistunut mutta salaatti ennakkoluuloistani huolimatta oli erittäin hyvää.

Salaatti:
1 prk kypsiä mustapapuja (esim. go green)
2 pss (400g) pakastemaissia
3 avokadoa kuutioituna
1 sipuli pieninä kuutioina

Salaatille tehtiin vielä kirpeä kastike jonka reseptin sovelsin seuraavasti kun kaikkia lehden raaka-aineita ei kaapissa ollut. Kastike tuo salaattiin kaiken maun joka olisi muuten aika tylsä.

2dl hienonnettua tuoretta korianteria
2 valkosipulinkynttä puristettuna
2 rkl oliiviöljyä
2 limetin mehut
1/2 tl jeeraa
1 rkl sweetchili -kastiketta
1 tl chipotle -kastiketta
suolaa
pippuria

Kastikkeen ainekset sekoitetaan keskenään, annetaan maustua vähintään puoli tuntia ja sekoitetaan lopuksi salaatin joukkoon.

Loheksi valittiin kalatiskiltä vajaa kilo kirjolohta jonka päälle piti kaataa joku Santa marian uusi tacomauste (lue: Santa Maria tex mex fish taco spicemix). Oikeaa maustetta kun ei Prismasta löytynyt niin otin hyllystä Santa marian fajitas spice mixin nimeltään Cilantro&lime ja ripottelin sen ohjeen mukaan kalan päälle. Mausteen päälle tuli vielä 150g mozzarellaa viipaloituna ennen uuniin laittoa. Ohjeen mukaan kalan piti kypsyä 150 asteisessa uunissa 15 min, mutta meillä kypsymiseen meni lähes tunti ja asteitakin nostettiin pariin sataan ensimmäsen puolen tunnin jälkeen. Lopulta kala oli kypsä, mozzaralla sulanut pitkin uunivuokaa ja juuston pinta rapsakka. Kalan mauste oli sentään kohtuullinen.

Näin siis tällä kertaa. Lopputuloksena siedettävä kala, mutta todella hyvä salaatti.

-Pauli-

Ei kommentteja: