perjantai 16. syyskuuta 2011

Chilivuosi 2011 paketissa!



Tämän kesän lajikkeet: coffee brown, hungarian hot cherry, pink habanero, habanero sudden death (vielä vihreä), starfish, black scorpion tongue ja bolivian rainbow.

Chilivuosi alkaa olla kasassa, eikä blogiin ole päivittynyt aiheesta yhtään mitään keväisen taimipostauksen jälkeen. Kylläpä ollaan oltu laiskoja! Chilivuosi on kuitenkin ollut ihan jees. Taimet kasvoivat hyvin, tosin muistin latvoa ne vasta aivan liian myöhään ja siksi haarottuminen ja sitä kautta sato myöhästyivät. Toisekseen taimet olivat monta viikkoa ulkona alkukesän armoilla kun valo ei enää riittänyt sisällä ja kasvihuone ei ollut vielä valmis. Puiteongelmat onneksi korjaantuvat ensi keväänä.

Kasvihuoneessa on 6,2 neliötä tilaa.

Kasvihuone saatiin kasaan kesäkuun puolivälin tienoilla ja chilit muuttivat sinne. Niiden kasvu sai mainion spurtin ja kasvit alkoivat kukkia. Kasvihuone tuntui kootessa aika isolta, mutta ei sinne loppujen lopuksi kovin paljon mahtunut; kolme laatikkoa tomaatteja, salaattilaatikko ja yrttilaatikko sekä vajaa kymmenen chiliä. Voisi se siis olla isompikin! Tosin tämän kastelu ja muu hoitaminen ei ole kovin paha rasti.

Black scorpion tonguen hedelmät ovat ensin violetit, sitten keltaiset ja lopuksi punaiset.

Ehdottomasti parhaan sadon tekijöitä on jo viime vuonna hyväksi havaittu Black scorpion tongue. Kasvi kasvaa reippaasti, hedelmät ovat isoja ja aika jäykkiä. Ainakaan oma sietokyky ei kestä kuin maksimissaan yhden palon ruokaan pilkottuna.

Hungarian hot cherry, toinen suosikki.

Hungarian hot cherryä on myöskin kasvanut jo useampana vuonna. Unkarin kuuma kirsikka on nimensä veroisesti hedelmäinen. Tiukka, mutta miedompi kuin vaikkapa Black scorpion. Tätä voi laittaa ruokaan muutaman palon, eikä vielä lennä lieskat suusta.

Coffee brownin palot vielä vihreinä.

Tämän kesän uusi tuttavuus oli Coffee brown. Hedelmät tosiaan ovat kypsänä tumman ruskeita. Itävyys ei ollut kovin hyvä ja kasvukausi alkoi hitaasti, mutta vauhtiin päästyään kahvin ruskea puski mukavan määrän isoja palkoja.

Ufon mallinen Starfish vielä pikkuisena.

Toinen kesän uutuuslajike oli Starfish. Tämä olisi ollut syytä latvoa hyvissä ajoin, nyt latvominen tosiaan jäi kesäkuulle ja kukinta viivästyi tosi myöhäiseksi. Nyt syyskuun puolivälissä hedelmät ovat vihdoin kypsymässä. Ja ne ovat tosi hauska mallisia, oransseja ufoja!

Bolivian rainbow sopii lähinnä koristekäyttöön. Ehkä näitä kasvaa meidän terassiruukuissa ensi kesänä? Sillä ajatuksella, että terassi on silloin valmistunut.

Palkoja ei ole maistettu, mutta ne eivät kuulemma ole kummoisen makuisia. Pieniä hedelmiä tekevä kasvi on kuitenkin tosi nätti, tällä hetkellä kasveissa on keltaisia, oransseja, punaisia ja violetteja palkoja.


Pink habanerolla on ikää 2,5 vuotta ja hedelmää pukkaa!

Kasvihuoneessa asusti kesän ajan myös meillä huonekasvina elelevä Pink habanero. Kasvi on ollut kahtena syksynä niin hyvässä kuosissa, että se on päätynyt olohuoneen koristeeksi. Tänä keväänä se oli kovin kuivahtanut ja lehtensä pudottanut, mutta leikkaaminen ja lannoitus elvyttivät sen taas. Ja mietoja paprikamaisia palkoja on tullut reippaasti.

Habanero sudden death on muuten vielä kuvaamatta. Se kasvoi kovin hitaasti ja on saanut palkonsa vasta nyt sopivan kokoisiksi. Vihreitä ovat vielä, täytynee ottaa kasvi sisälle kypsyttämään hedelmänsä. Tosin chili on sen verran tulinen, että ehkei sitä uskalla edes maistaa...

Ei kommentteja: