torstai 29. syyskuuta 2011

Mustatorvisieni-kookoskeitto

Muuten kiva, mutta currytahna meinaa vähän erottua sopasta.

Löysin viikonloppuna koiralenkillä mustatorvisieniä! Olen etsinyt niitä koko Hämeessä asumisajan ja nyt vihdoin löytyi. Ja löytyy jatkossakin, aion nimittäin palata syynäämään kyseistä paikkaa taas ensi syksynä. Tiesin heti, miten käyttää sienet: punaisella currytahnalla maustettuun kookosmaitokeittoon. Ohje on peräisin Hesarin Ruokatorstaista.

Ainekset:

100 g tuoreita mustatorvisieniä
sipuli
1 rkl öljyä (paistamiseen)
2 tl punaista currytahnaa
8 dl vettä
loraus kantarellifondia (ohjeen mukaan kasvisliemikuutio)
1 tlk kookosmaitoa
3 rkl maizenaa
tuoretta korianteria koristeluun

Sienet siivotaan ja paloitellaan. Sipuli kuoritaan ja silputaan. Sipulisilppua kuullotetaan öljyssä hetkinen. Lisätään currytahna ja jatketaan kuullottamista muutama minuutti. Lisätään sienet ja paistellaan kunnes enin neste on haihtunut. Lisätään vesi ja fondi tai kasvisliemikuutio ja haudutellaan vartin verran. Maizena sekoitetaan kookosmaitoon ja kipataan sopan sekaan. Kuumennetaan muutama minuutti. Valmiit annokset koristellaan tuoreella korianterilla.

Soppa oli juuri niin hyvää kuin olin ajatellutkin! Eksoottiset mausteet toimivat hyvin voimakkaan makuisen mustatorvisienen kanssa. Ja kai tätä voisi kokeilla tehdä suppilovahveroistakin?



Ei mikään maailman kaunein sieni.

Ei kommentteja: